Ensimmäinen kontrolli naistenklinikalla käyty. Kävin papassa myös Kuusaalla ja siellä paikat oli jokseenkin kummallisen näkönen :D "Ei meillä Venäjällä tälläsiä leikkuksia tehtäisi" "Mistä hän ottaa näytteen" Ja "Mistä se kuukautisveri tulee?" Todella lohduttavaa :P

"Jos on jotain kysyttävää niin kysy sitten Naistenklinikalla".

Ja niin tein. Itselle kaikki selvää, vaikka paikat onkin vähän muuttuneet ;)

Mutta nyt sitten hämmentää tämä HPV-rokote juttu. Ensin olin itsekkin ihan sitä mieltä että se tyttärille laitetaan. Mutta sitten tämän kohun myötä juteltuani 13 veen kanssa, ei olla varmoja. Kyllä jotenkin tuntuu että tämä on ollut kokonaisuudessaan aika opettava ja seksivalistava kokemus hänelle, mutta sitä yrittää luottaa lääkäreihin ja kaikkiin muihin "ammatti-ihmisiin"
Ja että suojaako kuiten kaikelta, saa tämän kyseisen syövän muutenkin...? Muista asioista.

Elämme jännittäviä aikoja, mutta tämän kesän kokemukset ei unohdu koko perheeltä ikinä....

Naistenklinikalla sen sijaan (viitaten yllä olevaan Kuusaalla käyntiin)  oli ihana käydä. "Värkki" ei ollut erikoinen, tiedetään mistä puhutaan, saa vastauksia, ei hämmästellä ja kummastella, ollaan ammattitaitoisia.

Helmikuuta, ja tämän kerran tuloksia odotellessa...

HipHei ja hellurei :D
Perjantaina jo soitettiin kuitenkin sairaalasta, että kaikki syöpäläinen saatu pois leikkauksella.
Kyllä tuntu hyvältä :D
Jatkokontrolliin naistenklinikan syöpäpolille 3-4 kk kuluttua. Siitä tulee kutsu kotiin.
Jokohan sais ensimmäisen lapun/kutsun/tulokset tai ihan mitä vaan kotiin saakka. Koko ajan sanottu, että kotiin tulee, mutta aina on soitettu kuitenkin kiirellisenä asiasta. Mikä on tietysti hyvä, mutta nyt odottaen. ja sairauskertomusta/leikkauskertomusta odottelen myös. Mitä löytyi, kauan kesti mikäkin ja muuta leikkauksessa tapahtunutta/löydettyä.

Pakko oli hakea skumppapullo (vähän tyyriinpää) Alkosta ja nautiskella pakkasen kylmettämänä sitä illalla.

Nyt hieman huoleena ollut verinen vuoto vessassa käynnin yhteydessä, mutta on kuulemma normaalia. Onneksi kättärille saa soittaa mihin vuorokaudenaikaan tahansa, ja oikeesti vastaavat ja neuvovat. Ovat ystävällisiä, ja mikään soitto ei ole turha.
Nyt seurailen tätä vielä pari viikkoa, ja jos jatkuu silloin vielä, tai kipeytyy tai alkaa kirvellä tms. oireita, niin sitten tottakai soittelen uudestaan. Nyt lomailua, rentoilua ja vaan olemista, edelleen ihan luvan kanssa :)

Puoltoista viikkoa leikkauksesta ja olo paranemaan päin. Vihkasuja, vuotoa ja aina liikkeelle lähtiessä (istumasta tai makaamasta) tuntuvaa jomotusta ja jäykkyyttä lukuunottamatta.
Ja nopeat liikkeet, uuuuh... Eilen koira kävi vetämään ja vetäsi totutusti takasinpäin, ni juuuu... pääs muutamat ärräpäät.

Nyt alkaa lähinnä kiinnostamaan muiden saman leikkauksen läpikäyneiden löytäminen. Näitä kun se kymmenkunta vuodessa tehdään, niin haluaisin kovasti löytää "kohtalotoverin" ja vaihtaa ajatuksia, etenkin jos hän on vielä raskautunut tämän jälkeen. Kättärillä oli eräs Pia/Piia joka lähti tiistai aamuna kun minä odottelin vielä siinä vaiheessa kohdunpoistoon menoa. Mutta eipä tullut vaihdettua tietoja asiasta sen kummemmin kuin edellisenä (maanantai) iltana iltaruualla, niitä kasvistäytteisiä lettuja syödessä.

Tosin huonetoverini oli jutellut hänen kanssaan enemmän, niin ajattelin tämän vanhemman rouvan kautta jossain kohtaa kysellä, jos muistaisi edes Pian/Piian sukunimen :) Mutta tällä erää laitoin vain facen pariin syöpä-ryhmään tiedustelua, josko löytyisi sitä kautta saman läpikäyneitä.

Sairaalasta ei ole kuulunut mitään, joten toivottavasti patologi ei ole löytänyt mitään kummallista. Selvittelin myös mikä on "jääleike" josta lääkäri puhui. Leikkauksen alussa siis vartijaimusolmukkeet lähetetty patologille, joka on nopeasti analysoinut ja 20-30 min kuluttua soittanut, onko niissä levinneisyyttä. Ja koska leikkaus tehtiin säästävänä, niin eipä siis niissä ainakaan. Mutta salakavala tautihan tuo on, ei ihan kaikkein korkeimmalle vielä lippua nosta, ennenkö on terveen paperit kourassa. Eli taas... -Odotellaan.

Leikkaus...

1.7. maanantaina jäin aamulla Meilahden ovelle mennäkseni magneettikuvaan ja labraan. Mies lähti työreissulle ja "nähdään ehkä huomenna" ja silloinhan olisi kohtu ja kaik viety :(
Kyllä oli surku ja vitutus suoraan sanottuna kun taksilla ajoin Meilahdesta Kätilöopistolle odottelemaan jo tänään maanantaina huomista leikkausta.

Osastolla 8 minut otti mukava hoitaja Leila vastaan ja käytiin läpi huomisen leikkausta ja hoito-ohjeita.
n. 3h kestäisi leikkaus ja varmaan jo keskiviikkona kotiin jos se tähystyksellä tehdään, se riippuu niistä magneettikuvista jotka otettiin aamupäivällä.
Huonetoverina minulla oli mukava vanhempi rouva, jolla oli kohdunrungonsyöpä, levinnyut haimaankin jo.

Iltaruualla juttelin nuren naisen kanssa, jolle n. 10 vuotta sitten tehty kohdun säästävä leikkaus ja saanut yhden pojan sen jälkeen. Nyt raskaudenkeskeytys... eräällä naisella oli 10kg vesikasvain vatsassa, "keskivartalon lihavuutta" olivat lääkärit pitkään sanoneet...
Sain unilääkkeen ja nukuin koko yön kohtuullisen hyvin. Jännitti ja kelasin illalla kaikkea samaa mitä edellisen viikon ja kuukaudenkin aikana. Jos... ja kun... ja jos vaan olisin mennyt aiemmin ja mitä jos on levinnyt, kuolemanpelko edelleen läsnä, tai oikeastaan se kitumisen pelko, montako vuotta saa sädetyksiä, sytostaatteja...+ Vieläkään ei illalla tiedetty onko leikaus avo- vai tähystysleikkaus, en siis tiedä edes kauan olen sairaalassa, rasittavaa.

Aamulla ei saa enää syödä eikä juoda, olen 2. leikkausjonossa, eli n. klo 12 alkaisi tapahtua.
Leikkaava lääkäri tulee 8.30 juttelemaan. On lyhyt, vaalea punaiseksi huulensa maalannut nainen.
"sinulle tehdään siis radikaali kohdunpoisto" -Kyllä, valitettavasti ja kerron pääpiirteittäin mielenkevennykseksi koko tarinan, jossa olisin halunnut osapoistoa edes harkittavan ja kuinka se täysin tyrmättiin, edes saamatta suutani auki.
Nainen, Päivi :) nimeltään tutkii papereitani ja kysyy; "sellaisenko siis haluaisit? Olet 34 vuotias... " ja katsoo miettien papereitani.
"Tottakai olisin halunnut", ja melkein itken taas kun turhauttaa...

"Jos kasvain on alle 2cm halkaisijaltaan, ei ole levinnyt imusolmukkeisiin tai muualle, kuten tässä nyt ehkä näyttäisi olevan, voidaanhan sellainen tehdä" -sanoo päivi ja itse istun risti-istunnassa sängyllä suu auki, HÄH!?
"Hän katsoo vielä itse ja pyytää radiologia katsomaan uudestaan magneettikuvat, tutkii paperit kunnolla uudestaan ja palaa asiaan kohta, älä huoli, kyllä tämä ehkä saattaa oonistua."
Hän on sattumoisin se lääkäri joka näitä säästäviä leikkauksia tekee suomessa, oikeastaan ainoa joka syövän takia niitä tekee.
En voi uskoa koko asiaa, soitan miehelle ja bestikselle ja kerron nopsaan että ehkä pääsenkin trakelektomia-leikkaukseen.
Klo 10 aikaan lääkäri käy sanomassa, että se voidaan tehdä, ja "etenkin jos se tekee sinut noin onnelliseksi" ja hymyilee perään kävellessään pois huoneesta.
Oma maailma muuttui kertaheitolla taas, olen aivan hölmistynyt ja tyrmistynyt kuinka lähellä oli loppuelämän kohtalo. suunnitelmat lapsista, edes siitä yhdestä saa uutta toivoa.

Klo 11 tuodaan esilääkitys, ja hehkutan hoitajallekkin asiaa ja hän vakuuttaa että Päivi on hyvä lääkäri ja vahvistaa, että trakelektomialla leikkausta lähdetään tekemään, mutta toki jos löytyy syöpää laajemmalta tai muuten vaikuttaa, että pitää pysyä kokopoistossa, niin siinä pysytään, ja siihenhän oltiin varauduttikin.

Klo 12 haetaan leikkaussaliin ja kävelen himpun väsyneenä itse sinne, mutta siltikin hyvillä mielin.
Nukutusainetta vastaan on turha sinnitellä, lasken 10, 9, 8, 7 ja ZZZzzzzZzzzzzzzz.

Silmät aukeaa klo 18 ja eniten sattuu jalkapohjaan??? oikeaan jalkapohjaan pikkuvarpaan alapuolelle ja käsiin...? Kyynertaipeet on olleet venyneinä alassuin "lentokoneasennossa" 6h, ja jänteet tai mitkä lie venyneet yli äyräiden. käsiä ei siis voi liikutella ollenkaan, sitten alkaa kokonaisvaltainen kipu vatsassa ja selässä ja hoitaja sanoo leikkauksen onnistuneen. kohtu on säästetty.

2h heräämössä, ilta ja yö jonkinmoisissa kivuissa osastolla torkkuen ja aamulla lääkäri käy kertomassa, että leikkaus meni hyvin ja nyt odotellaan toki patologin vastausta ja sen perusteella jatkotoimenpiteet. Mutta hän itse ottaisi mieluusti jälkitarkastukseen, mutta 12.7. jää kesälomalle...

Keskiviikko menee kävelyä "harjoitellessa", vessassa käynti jännittää mutta ei katetri, eikä muukaan ronklaaminen onneksi ole saanut kirvelytilaa aikaan. Illalla suihkuun "päivän kohokohta" :)
Jään torstaihin asti osastolle ja rakas mies hakee klo 16 aikaan kotiin ja lääkitys on kyllä kohdillaan, ei satu pahemmin, mutta naurattaa sitäkin enemmän. Helpotus ja pelko kai hieman purkaantuu hervotomaan hekotukseen. Porvoossa apteekkikäynti ja jätskit ja kotiin.

Nyt on jo lauantai ja satunnaisia vihlaisuja on vatsassa ja kävely, istumaankäynti ja nousu on kai jokseenkin vaivalloisen näköistä, automaattisesti varoo paikkoja.

Miehen nimipäivän kunniaksi käy ystäväperhe, oma äiti ja appivanhemmat. Ja iltaisella kauppareissulla huomaa kyllä, että on väsynyt olo...
Väsynyt mutta onnellinen :) <3

Vihdoin viimein pääsi tänään lääkäriin kätilöopistolle. Ystävä lähti mukaan, kun ei oikein tiennyt mitä odottaa. Onneksi lähti, oli juttuseuraa ja olkapää...
Tuomio oli yksiselitteinen: kohtu, munanjohtimet ja kudoksia kohdun ympäriltä pois. Ei mitään puhettakaan että hedelmällisyyden säilyttävän leikkauksen voisi tehdä :(
Ja tämä tuomio ilman magneettikuvia, ne seuraa sitten ensi maanantaina perässä kiirellisenä kun ne Meilahdessa otetaan. Ja samalla siellä verikoe, jotta tiedetään millaista verta annetaan leikkauksessa jos tarvitsee.
sisäultrassa kohdunkaulalla näkyi joku harmittoman oloinen tumma alue, se paskiainen, syöpäläinen.
Tukisukat sain siitä mukaan ja sovittiin, että tulen jo maanantaina Kättärille, kun kerran Helsingissä olen.
Tiistaina sitten leikkaus samointein, tähystyksenä vai avoleikkauksena, se selvinnee viimeistään sitten leikkauspöydällä.
Jäi siis yhdellä lauseella lapsihaaveet siihen huoneeseen :(

Siitä anestesiahoitajan juttusille, kertoi leikkauksista, sen aikana tehtävistä toimenpiteistä ja kivunlievityksestä leikkauksen jälkeen. Eihän siinä voinut kuin kuunnella ja nyökkäillä...

Siitä labraan, 5 putkea verta, pissanäyte ja sydänfilmi. Thäts it ja kotiin osottelemaan valkoisten, kireiden tukisukkien kanssa ensi viikkoa.
Rakkaan ystävän kanssa tehdään vahdinvaihto, hän pääsee torstaina pois Hesasta Meilahdesta, minä menen maanantaina tilalle.

Hah, ja niin.... peruin sen ahvenanmaan reissunkin tän päivän kuvauksen takia....!!! MUR!!
Eli olis voinu lähtee sine mukaan, jos olis jo viime viikolla tienny kuvausten siirrosta, mutta toisaalta, en kyllä olis osannu rentoutua ollenkaan :/ Mutta kuiten.
Siis koko kesä menee tähän odotteluun, kyttäilyyn, aikojen vaihtumiseen, odotteluun ja et voi suunnitella mitään kun et tiedä mistään mitään koska pääset ja minne ja miksi...

Heinäkuussa on pakko, on vaan pakko päästä leikkaukseen, mielenterveys on katoavainen luonnonvara....

Onpahan aikaa kirjoittelusta :)
Tänään piti olla magneettikuvaus, mutta eipä ole. Eilen, eilen soittivat että perutaan kun kone menee huoltoon. Odottanu ku kuuta nousevaa taas tuotakin, että vihdoin asia etenee ja syöpäläinen saadaan kuriin. Mutta ei...

Lähden kuiteen tyttären kanssa hieman retkeilemään. Käydään Meilahdessa morjestamassa henkiystävää joka on nyt maannut neurologisella kohta pari viikkoa, kun ei tiedetä mikä vaivaa...
Migreenin aura jääny päälle? jotain vakavanpaa? Borrelioosi ei ole, sen sai tietää eilen.
Samalla käyn siinä kolme kerrosta alempana vaatimassa tietoa koska kuvauksiin pääsee. Syöpäjärjestön sivulla sanotaan, että hoitotakuu on 3 viikkoa kun lähete on tullut sairaalaan, siitä on tänään tasan kolme viikkoa.
http://www.cancer.fi/potilaatjalaheiset/oikeudet/

Jos edes pääsis kuvauksilla alottamaan hoitoa, lääkärien tapaaminen olisi ensi tiistaina 25.6. ja mitä siellä tekee jos ei ole kuvia?

Kaiken on kruunannut viime perjantaina hukkunut lompakko, oma vika, en tiedä laitoinko auton katolle vai tippuko ostosten lomasta auton viereen, mutta hukkunut on.
Ja ei vaan löydy :( Kaik kortit ja pankkitiedot meni uusiks. Eihän tässä onneks ajokorttia, kelakortteja (omat ja lasten) pankki ja muita kortteja tarvikkaan missään...

Viikko sitten oli muuten joku korva-, nielu-, poskiontelotulehduskin päällänsä. Ei ole penisiliinillä kokonaan kuriin talttunut, joku outo paine päässä oikeella puolella on, mutta oon sen nyt laittanu lihasjännityksen piikkiin. Selkäkipu (pahin) on laantunut, ehkä kun ei ole tarvinnut istua 8h päivässä koneen ääressä, vaan on tullut tehtyä muutakin.

Kyllä tää viikko on ollu yks elon kamalampia, pitäis viettää stressitöntä elämää, se ehkäisee syöpää ja sen leviämistä. Pah. Oma terveys, ystävän terveys, kadonnut identiteetti ja rahat... Onhan tossa jo tälle viikolle. :(

Jotain tapahtuu vihdoin... Kätilö-hoitaja soitti Hyksistä...
Vihdoin odotettu 09-puhelu.
magneettikuvaus lantion alueelle 18.6. ja lääkärin tapaaminen 25.6., hyvää juhannusta vaan. Eli ahvenanmaan reissu meni puihin, tehdään se sitten toiste.
Leikkaus sitten tuosta?? Koska... ei tietoa.

Ihan varma että kuvista löytyy jotain kauheaa, ja leikkaus ei vaan riitä, tulee kaikkea muutakin hoitoa...
Tää vetää kyllä voimat ihan pois...
Hetkellisesti ajattelee että voitan tän taistelun, nujerran mokoman syöpäläisen, olen vahva.
ja seuraavassa hetkessä oot pelko perseessä, ja mietit lapsia, miestä. Omaa elämää... Mitä pitäis tehdä, mitä olis pitäny tehdä...

Mutta nyt taas odotellaan tuo melkein kaksi viikkoa ja alan miettimään millä mennä ja tulla Helsinkiin.
Magneettikuvaus kestää 30-60 min ja tulokset siitä tuolloin 25.6.
Argh!!

Äh, kaksi, siis kaksi lehtimyyjää soittanut tänään 09-numerosta... Odottelen soittoa joo siltä suunnalsta, mutta molemmilla kerroilla kun sydän hyppää kurkkuun ja luulet saavasi jotain tietoa omasta kohtalosta, niin mitä? Olis Aku Ankkaa tai Hyvää terveyttä tarjolla. Toi Hyvä Terveys oli jo jotain karmaa...
En tilannut kumpaakaan...

Helpottunut olo jatkuu :)
Nyt odotellaan laikkauspäivää kuin kuuta nousevaa, ja tietysti reilu vuosi sitten ottamani naisten syöpävakuutus kiinnostaa... Mikä onkaan heidän päätös? Hätäpäissäni lähetin hieman vajavaisen hakemuksen, mutta luulisi sitten pyytävän lisäselvitystä. Lääkärien lausunnot meni kuiten kopiona, kai heillä on joku joka ne suomentaa latinasta...

Olen lueskellut muiden nuorten (20v-38v) syöpäpotilaiden kertomuksia, ja itsellä on tässä vaiheessa kaikki hyvin, mutta mikään ei sano, että löytyy vielä vaikka mitä, ja mistä vain. On sen verran koskettavia kertomuksia ihmisltä tästä samaisesta syövästä... Ja kuinka ja missä vaiheessa se on ilmennyt.

Ilmoitin itseni Kymenlaakson syöpäyhdistykselle vapaaehtoistyöhön, kun tää kaikki on ohi, sen verran itseäni kosketti koko homma, että jos vaan joku samassa tilanteessa tarvitsee juttukumppania, apua arjessa tms. niin autan. Itsellä kun ei ole kipuja, jos selkää ja lonkkia ei oteta huomioon, mutta koko ajan olen sitä mieltä, ainakin toivon, että se johtuu vaan selän nikamaongelmasta ja vinosta kehosta.
On vaan joku "syöpäläinen" kohdunsuulla/kohdussa. Olisi edes perhosia vatsassa, vaikka kyllä tää jo niitäkin alkaa aiheuttaa... Kaikki jännittäminen ja miettiminen. Ei mitään oireita. Näkyvät oireethan tulevat vasta jos leikkauksen jälkeen todetaan, että tarvitsee sädehoitoa tai muuta. Jos todetaankin, että poistetusta osasta kuiten lähtee jotain jäänteitä johonkin suuntaan.
Itsellä oireet tosiaan tässä kohtaa on henkisiä.
En saa nukuttua, melatoniinin voimin jotenkin saa yöheräämiset aika lyhyiksi.
Miettii ja miettii, ajatukset kulkee ihan omia raiteitaan.
Unohtelen asioita, mihin laitoin jotain, pitikö mennä johonkin ja monelta.
Tulee "ei kiinnosta" ajanjaksoja, huomaa tuijottelevansa johonkin tyhjyyteen.

Tänään on toiseksi viimeinen päivä nykyisessä työssä, ja aika astua uusiin kuvioihin ensi viikosta ;)

Vihdoin viimein Gynen erikoislääkäri soitti minullepäin. Viipalekuvassa ei toisaankaan näy nyt ainakaan mitään etäpesäkkeitä. Joten lähete lähti Hyksiin naistenpolille ja sinne nyt sitten jäädään odottelemaan aikaa. Ja mikäli vain kohdun osapoisto on heidän mukaansa mahdollinen, se tehdään. mutta lopullisen päätöksenhän tekee sitten leikkaava lääkäri, viimeistään leikkauspöydällä.

Näitä vastaavia tehdään suomessa vain reilu 10 kpl/vuosi ja nyt olisi tarkoitus lähteä sille tielle.

Helpotuksen huokaus kun lääkäri kertois asian. Kyseli perusasiat puhelimessa, monta synnytystä, miten (itsellähän ensimmäinen normaalisti ja toinen hätäsektiolla), muita vatsan alueen leikkauksia; ei, Mitään lääkitystä; ei... Eli "olet perusterve"... Hmmmm. No siitä voi tässä kohtaa olla montaa mieltä :)
Ja aika tulee yleensä melko pian, joten taas odotellaan. Mutta paremmilla mielin.

Ihana viikonloppu takana. Ystävän synttärijuhlat lauantaina ja muutenkin ajanviettoa Lahdessa. Tänään rakkaan ystävän lasten synttärijuhlat.
Nyt illala taas kuiten pelko alkaa kaivertamaan sisuskaluja kun selkää ja lonkkia särkee. Toivottavasti se lekuri soittaa huomenna ja aika Helsinkiin tulee mahdollisimman nopeasti, pääsisi tästä epätietoisuudesta ja siitä että miettii koko ajan kuinka se leviää yms... :(
Parempi vaan mennä nukkumaan niin tulisi nopeammin sitten huominen...

30.5. to päivä ennen viipalekuvaa... Hermo kireellä, itkettä ja ahdistaa :/ Oma yleiskunto on hermojen takia ihan alhaalla, mutta kahvakuulaan menen. Ja siellä huomaa kyllä kuin ei vaan jaksa kuten yleensä. mutta sai ainakin tunniksi muuta ajateltavaa. Koko päivän ollu selkä ihan kipeä, ja tietysti sitä ajatteli että siellä se leviää.

Päivällä kävin Jukan hoidossa, lämmintä kättä ja uskoa tulevaisuuteen. Ja se lämpö ikäänkuin levisi koko alakehoon ja tunniksi hävis kaikki kivut. on se jännä :)

Illalla klo 22 piti juoda 0,5l satsi jodijuomaa, varjoainetta suolistoon... Näkyy sitten kaik muutokset. Onneks sain rakkaan kotiin jo tänään <3 ja mukaan huomenna kuvaukseen. Tosin ystävä oli lähdössä mukaan jo, että yksin ei olisi tarvinnut mennä.
Päivä loppui siis hyvin ja illalla sai sellasen nauruhermokohtauksen että kesti jopa puolisen tuntia, ei meinannu loppua ollenkaan. Kaikki viikon jännitys kai laukes, ja tajusin, etten ollut nauranutkaan oikein koko viikkoon.

31.5. pe. aamu alkoi hyvällä tuulella, mutta jännittää...
Puoli litraa taas jodia naamariin ja 9.30 aika Kuusaalle. Hoitaja on ystävällinen ja kyselee ja rohkaisee.
Tippa käteen josta menee vielä suonistoon varjoaine. Kuvauslaite on rengas. ei siis umpiputki, joksi sitä luulin. Kilpirauhasen ja rintojen päälle suojat ja sitten kuvataan. Varjoaine lähtee suoneen ja lämmittää hetkessä koko kehon. Ja tunne on tosiaan kun pissais housuun, kuten hoitaja kuvaili. lämpö tuntuu myös kurkussa. Voin kuvitella kuinka joku voi saada paniikkikohtauksen siinä maatessaan ns. putkilossa ja kehossa tuntuu tuntemuksia jota ei todellakaan siihen kuulu.
Mutta nopeasti ohi, n. 10-15min.
Ja unohdin pyytää sairaspoissaolo-lapun töihin. Mutta olkoot, muistin sen Veturissa.

Prismassa, Veturissa ja autossa kyttään puhelinta hulluna ja se EI VAAN soi. Gynen pitää soittaa ja kertoa, muuten olen koko viikonlopun ihan epätietoisuudessa ja paniikissa. Ei soi...
Klo 15 alan soittelemaan itse sairaalaanpäin, vaihde josta yhdistää päivystykseen kun naistentautien poli on jo mennyt kiinni, tiedän perjantaisin klo 13.30.
Päivystyksessa vastaa ystävällinen hoitaja ja jolle selitän tilanteen ja varmaan kuulee kauhun äänessäni. Lupaa kysyä päivystävältä lääkäriltä jos hän katsoisi lausuntoa jonka röngtenlääkäri on tehnyt, gyne on jo lähtenyt kotiin. Mutta ei lupaa mitään, yleensähän lääkärit eivät toisten lääkäreiden asioihin kai puutu, ja koska kyseessä on erikoislääkäriltä toiselle tarkoitettu keissi.

No, mennään remonttia tekemään ja ajattelin alkaa hiomaan kittauksia, kun puhelin soi, tai tärisee, äänet ovat olleet hävyksissä viikon, mutta uuden puhelimen hankinta ei ole prioritetti nro1 tosiaankaan.
Hoitaja soittaa ja kertoo lääkärin katsoneen lausuntoa ja "voit nukkua rauhassa, etäpesäkkeitä ei ole näkyvissä" Kädet tärisee ja jalat menee ihan veltoksi ja itku pääsee helpotuksesta.
"mutta odottele vielä sitten gynen ilmoitusta ja jatkotoimenpidesuunnitelmaa" No tietty. jatkot on kuitenkin Helsingissä, mutta jos selviä oikeasti kohtuleikkauksella, eikä etäpesäkkeitä ole, niin sädetykset yms. jää ilmeisesti pois. Huoh!

Mieli virkeänä loppupäivän. Kotona grillausta ja saunomista rakkaiden kans. <3

Huomenna on tuomiopäivä, ainakin omasta mielestä. Mitä jos se onkin imusolmukkeissa, mitä jos selkä- ja lonkkakivut johtuukin siitä, että syöpäsolut on tunkeutuneet jo kohdun läpi ja etäpesäkkeet on sielä...
Ihan hirveä paniikki.
Luin tämän, ja nuo täytyy muistaa ohjeistaa omillekkin lapsille, joko jo nyt tai sitten tulevaisuudessa.
http://www.iltalehti.fi/perhe/2013053017084260_pr.shtml

Työpäivä menee entistä matelevammin, huomenna tähän aikaan olen Poksissa, ja odotan että pääsen viipalekuvaan, lauantaina tähän aikaan olen joko maani myynyt tai edes vähän iloisempi. Toivottavasti Hyksiin pääsee pian. Nyt ollaan menty kahden viikon sykleissä, joten sen aika on aivan varmasti juhannuksen aikaan. Silloin kun piti olla Ahvenanmaalla miehen kanssa loma-työreissulla :(

Mutta jos ja kun tästä selviän vain osapoistolla, niin sitten aletaankin lapsentekopuuhiin :)
KUN tästä selviän osapoistolla, yhden lapsen jälkeen viekööt vaikka kaikki!

Ja voin vaan sanoa, että jokainen kurkkukipu, selkäkipu ja alavatsakipu tuntuu mielessä siltä että "nyt se leviää jo sinne ja tuonne"

Yksi sadastakuudestakymmenestä....

24.5.13,
päivä jolloin lääkäri kertoi sairastavani kohdunkaulan syöpää. Papa III-luokkaa ja koepaloissa kuukautta aiemmin epäily pahanlaatuisesta solumuutoksesta. Loop-hoito 16.5.13 ja tässä tulos. Patologin lausunto suomennettu googlen avulla, ja sehän on varma nakki, netti on ehkä aikamme pahin vitsaus, mutta tuleehan tämäkin nyt sitten kirjattua kaikelle, esimerkiksi kanssaeläjille. Vuosittain todetaan syöväksi ahti ehtinyttä muutosta n. 160 kpl Suomessa, melkein yhtä paljon kuin miljoonia euroja voittaneita lottovoittajia.
Jotenkin olisin mielummin yksi heistä, lottovoittajista. mutta kai tälläkin on joku tarkoitus? Kaikella on...

Älkää naiset ja kanssasisaret laiminlyökö jokavuotista papa-näytteen ottoa vaikka se inhottavaa onkin.
Itsellä se oli jo vuosi sitte II, mutta sitten puolenvuoden kontrolliajan aikaan, oli isän hautajaiset, pika-avioliiton eroprosessi jne. jne. selityksiä nyt sitten hakee, mutta en vaan muistanut mennä.

Johonkin kai alettava purkaa asioitaan ja saatava ajatukset kuriin ja järjestykseen.
Meni hieman elämänarvot uusiksi. kunhan saa pään pidettyä kasassa niin varmasti helpompaa.
Tuosta perjantaista lähtien on sitten syöty luonnon omia syöväntorjunta-aineita, ja saatu hengellistä hoitoa. Kaikki apu on tervetullutta kuolemanpelossa ja toivon että se on auttanut, edes jollain tavalla.

Ylihuomenna on koko kehon viipalekuvaus, selvitetään onko se levinnyt muualle, ja jos on niin minne.
Jokatapauksessa Helsinkiin menee heti perjantaina, toivottavasti lähete naistenpolille, jossa leikataan koko kohtu ja muut tarvittavat, tai hyvässä tapauksessa osapoisto. Mikäli siis tämä kasvusto on vain kohdunkaulalla/kohdussa, eikä levinnyt esim. imusolmukkeisiin, suolistoon, virtsarakkoon... Kaikki kauhuskenaariot on nyt läpikoluttu.

"Sinullahan on jo kaksi lasta" sanottiin. Joka tietysti lohduttaa, mutta tarkoitushan tässä on vielä lisääntyä, jos vaan kohtalo sen sallii. Ja jos ei salli, niin pyrin olemaan äiti näille kahdelle rakkaalle niin kauan kun vaan henki pihisee.

Tukena myös avomies <3, äiti ja ystäviä. Ilman heitähän tässä viikossa olisi jo lähtenyt järki.

Mietin eräänä yönä, taas hereillä ollessani, että pakko alkaa kirjoittamaan johonkin, ja tänään sain saman ohjeen päiväkirjasta tuolta paremmalta puoliskolta. mutta jos tästä kirjoittelusta vaan on apua kenellekkään ikinä niin hyvä. Itselle tulee ainakin terapiana :)
Lapset tuli kotiin, ja aletaan tekemään raparperipiirakkaa, elo jatkuu normaalina, vaikka sisuskaluja kaiveleekin, muut kuin perhoset vatsassa...