Leikkaus...

1.7. maanantaina jäin aamulla Meilahden ovelle mennäkseni magneettikuvaan ja labraan. Mies lähti työreissulle ja "nähdään ehkä huomenna" ja silloinhan olisi kohtu ja kaik viety :(
Kyllä oli surku ja vitutus suoraan sanottuna kun taksilla ajoin Meilahdesta Kätilöopistolle odottelemaan jo tänään maanantaina huomista leikkausta.

Osastolla 8 minut otti mukava hoitaja Leila vastaan ja käytiin läpi huomisen leikkausta ja hoito-ohjeita.
n. 3h kestäisi leikkaus ja varmaan jo keskiviikkona kotiin jos se tähystyksellä tehdään, se riippuu niistä magneettikuvista jotka otettiin aamupäivällä.
Huonetoverina minulla oli mukava vanhempi rouva, jolla oli kohdunrungonsyöpä, levinnyut haimaankin jo.

Iltaruualla juttelin nuren naisen kanssa, jolle n. 10 vuotta sitten tehty kohdun säästävä leikkaus ja saanut yhden pojan sen jälkeen. Nyt raskaudenkeskeytys... eräällä naisella oli 10kg vesikasvain vatsassa, "keskivartalon lihavuutta" olivat lääkärit pitkään sanoneet...
Sain unilääkkeen ja nukuin koko yön kohtuullisen hyvin. Jännitti ja kelasin illalla kaikkea samaa mitä edellisen viikon ja kuukaudenkin aikana. Jos... ja kun... ja jos vaan olisin mennyt aiemmin ja mitä jos on levinnyt, kuolemanpelko edelleen läsnä, tai oikeastaan se kitumisen pelko, montako vuotta saa sädetyksiä, sytostaatteja...+ Vieläkään ei illalla tiedetty onko leikaus avo- vai tähystysleikkaus, en siis tiedä edes kauan olen sairaalassa, rasittavaa.

Aamulla ei saa enää syödä eikä juoda, olen 2. leikkausjonossa, eli n. klo 12 alkaisi tapahtua.
Leikkaava lääkäri tulee 8.30 juttelemaan. On lyhyt, vaalea punaiseksi huulensa maalannut nainen.
"sinulle tehdään siis radikaali kohdunpoisto" -Kyllä, valitettavasti ja kerron pääpiirteittäin mielenkevennykseksi koko tarinan, jossa olisin halunnut osapoistoa edes harkittavan ja kuinka se täysin tyrmättiin, edes saamatta suutani auki.
Nainen, Päivi :) nimeltään tutkii papereitani ja kysyy; "sellaisenko siis haluaisit? Olet 34 vuotias... " ja katsoo miettien papereitani.
"Tottakai olisin halunnut", ja melkein itken taas kun turhauttaa...

"Jos kasvain on alle 2cm halkaisijaltaan, ei ole levinnyt imusolmukkeisiin tai muualle, kuten tässä nyt ehkä näyttäisi olevan, voidaanhan sellainen tehdä" -sanoo päivi ja itse istun risti-istunnassa sängyllä suu auki, HÄH!?
"Hän katsoo vielä itse ja pyytää radiologia katsomaan uudestaan magneettikuvat, tutkii paperit kunnolla uudestaan ja palaa asiaan kohta, älä huoli, kyllä tämä ehkä saattaa oonistua."
Hän on sattumoisin se lääkäri joka näitä säästäviä leikkauksia tekee suomessa, oikeastaan ainoa joka syövän takia niitä tekee.
En voi uskoa koko asiaa, soitan miehelle ja bestikselle ja kerron nopsaan että ehkä pääsenkin trakelektomia-leikkaukseen.
Klo 10 aikaan lääkäri käy sanomassa, että se voidaan tehdä, ja "etenkin jos se tekee sinut noin onnelliseksi" ja hymyilee perään kävellessään pois huoneesta.
Oma maailma muuttui kertaheitolla taas, olen aivan hölmistynyt ja tyrmistynyt kuinka lähellä oli loppuelämän kohtalo. suunnitelmat lapsista, edes siitä yhdestä saa uutta toivoa.

Klo 11 tuodaan esilääkitys, ja hehkutan hoitajallekkin asiaa ja hän vakuuttaa että Päivi on hyvä lääkäri ja vahvistaa, että trakelektomialla leikkausta lähdetään tekemään, mutta toki jos löytyy syöpää laajemmalta tai muuten vaikuttaa, että pitää pysyä kokopoistossa, niin siinä pysytään, ja siihenhän oltiin varauduttikin.

Klo 12 haetaan leikkaussaliin ja kävelen himpun väsyneenä itse sinne, mutta siltikin hyvillä mielin.
Nukutusainetta vastaan on turha sinnitellä, lasken 10, 9, 8, 7 ja ZZZzzzzZzzzzzzzz.

Silmät aukeaa klo 18 ja eniten sattuu jalkapohjaan??? oikeaan jalkapohjaan pikkuvarpaan alapuolelle ja käsiin...? Kyynertaipeet on olleet venyneinä alassuin "lentokoneasennossa" 6h, ja jänteet tai mitkä lie venyneet yli äyräiden. käsiä ei siis voi liikutella ollenkaan, sitten alkaa kokonaisvaltainen kipu vatsassa ja selässä ja hoitaja sanoo leikkauksen onnistuneen. kohtu on säästetty.

2h heräämössä, ilta ja yö jonkinmoisissa kivuissa osastolla torkkuen ja aamulla lääkäri käy kertomassa, että leikkaus meni hyvin ja nyt odotellaan toki patologin vastausta ja sen perusteella jatkotoimenpiteet. Mutta hän itse ottaisi mieluusti jälkitarkastukseen, mutta 12.7. jää kesälomalle...

Keskiviikko menee kävelyä "harjoitellessa", vessassa käynti jännittää mutta ei katetri, eikä muukaan ronklaaminen onneksi ole saanut kirvelytilaa aikaan. Illalla suihkuun "päivän kohokohta" :)
Jään torstaihin asti osastolle ja rakas mies hakee klo 16 aikaan kotiin ja lääkitys on kyllä kohdillaan, ei satu pahemmin, mutta naurattaa sitäkin enemmän. Helpotus ja pelko kai hieman purkaantuu hervotomaan hekotukseen. Porvoossa apteekkikäynti ja jätskit ja kotiin.

Nyt on jo lauantai ja satunnaisia vihlaisuja on vatsassa ja kävely, istumaankäynti ja nousu on kai jokseenkin vaivalloisen näköistä, automaattisesti varoo paikkoja.

Miehen nimipäivän kunniaksi käy ystäväperhe, oma äiti ja appivanhemmat. Ja iltaisella kauppareissulla huomaa kyllä, että on väsynyt olo...
Väsynyt mutta onnellinen :) <3