Vihdoin viimein pääsi tänään lääkäriin kätilöopistolle. Ystävä lähti mukaan, kun ei oikein tiennyt mitä odottaa. Onneksi lähti, oli juttuseuraa ja olkapää...
Tuomio oli yksiselitteinen: kohtu, munanjohtimet ja kudoksia kohdun ympäriltä pois. Ei mitään puhettakaan että hedelmällisyyden säilyttävän leikkauksen voisi tehdä :(
Ja tämä tuomio ilman magneettikuvia, ne seuraa sitten ensi maanantaina perässä kiirellisenä kun ne Meilahdessa otetaan. Ja samalla siellä verikoe, jotta tiedetään millaista verta annetaan leikkauksessa jos tarvitsee.
sisäultrassa kohdunkaulalla näkyi joku harmittoman oloinen tumma alue, se paskiainen, syöpäläinen.
Tukisukat sain siitä mukaan ja sovittiin, että tulen jo maanantaina Kättärille, kun kerran Helsingissä olen.
Tiistaina sitten leikkaus samointein, tähystyksenä vai avoleikkauksena, se selvinnee viimeistään sitten leikkauspöydällä.
Jäi siis yhdellä lauseella lapsihaaveet siihen huoneeseen :(

Siitä anestesiahoitajan juttusille, kertoi leikkauksista, sen aikana tehtävistä toimenpiteistä ja kivunlievityksestä leikkauksen jälkeen. Eihän siinä voinut kuin kuunnella ja nyökkäillä...

Siitä labraan, 5 putkea verta, pissanäyte ja sydänfilmi. Thäts it ja kotiin osottelemaan valkoisten, kireiden tukisukkien kanssa ensi viikkoa.
Rakkaan ystävän kanssa tehdään vahdinvaihto, hän pääsee torstaina pois Hesasta Meilahdesta, minä menen maanantaina tilalle.

Hah, ja niin.... peruin sen ahvenanmaan reissunkin tän päivän kuvauksen takia....!!! MUR!!
Eli olis voinu lähtee sine mukaan, jos olis jo viime viikolla tienny kuvausten siirrosta, mutta toisaalta, en kyllä olis osannu rentoutua ollenkaan :/ Mutta kuiten.
Siis koko kesä menee tähän odotteluun, kyttäilyyn, aikojen vaihtumiseen, odotteluun ja et voi suunnitella mitään kun et tiedä mistään mitään koska pääset ja minne ja miksi...

Heinäkuussa on pakko, on vaan pakko päästä leikkaukseen, mielenterveys on katoavainen luonnonvara....

Onpahan aikaa kirjoittelusta :)
Tänään piti olla magneettikuvaus, mutta eipä ole. Eilen, eilen soittivat että perutaan kun kone menee huoltoon. Odottanu ku kuuta nousevaa taas tuotakin, että vihdoin asia etenee ja syöpäläinen saadaan kuriin. Mutta ei...

Lähden kuiteen tyttären kanssa hieman retkeilemään. Käydään Meilahdessa morjestamassa henkiystävää joka on nyt maannut neurologisella kohta pari viikkoa, kun ei tiedetä mikä vaivaa...
Migreenin aura jääny päälle? jotain vakavanpaa? Borrelioosi ei ole, sen sai tietää eilen.
Samalla käyn siinä kolme kerrosta alempana vaatimassa tietoa koska kuvauksiin pääsee. Syöpäjärjestön sivulla sanotaan, että hoitotakuu on 3 viikkoa kun lähete on tullut sairaalaan, siitä on tänään tasan kolme viikkoa.
http://www.cancer.fi/potilaatjalaheiset/oikeudet/

Jos edes pääsis kuvauksilla alottamaan hoitoa, lääkärien tapaaminen olisi ensi tiistaina 25.6. ja mitä siellä tekee jos ei ole kuvia?

Kaiken on kruunannut viime perjantaina hukkunut lompakko, oma vika, en tiedä laitoinko auton katolle vai tippuko ostosten lomasta auton viereen, mutta hukkunut on.
Ja ei vaan löydy :( Kaik kortit ja pankkitiedot meni uusiks. Eihän tässä onneks ajokorttia, kelakortteja (omat ja lasten) pankki ja muita kortteja tarvikkaan missään...

Viikko sitten oli muuten joku korva-, nielu-, poskiontelotulehduskin päällänsä. Ei ole penisiliinillä kokonaan kuriin talttunut, joku outo paine päässä oikeella puolella on, mutta oon sen nyt laittanu lihasjännityksen piikkiin. Selkäkipu (pahin) on laantunut, ehkä kun ei ole tarvinnut istua 8h päivässä koneen ääressä, vaan on tullut tehtyä muutakin.

Kyllä tää viikko on ollu yks elon kamalampia, pitäis viettää stressitöntä elämää, se ehkäisee syöpää ja sen leviämistä. Pah. Oma terveys, ystävän terveys, kadonnut identiteetti ja rahat... Onhan tossa jo tälle viikolle. :(

Jotain tapahtuu vihdoin... Kätilö-hoitaja soitti Hyksistä...
Vihdoin odotettu 09-puhelu.
magneettikuvaus lantion alueelle 18.6. ja lääkärin tapaaminen 25.6., hyvää juhannusta vaan. Eli ahvenanmaan reissu meni puihin, tehdään se sitten toiste.
Leikkaus sitten tuosta?? Koska... ei tietoa.

Ihan varma että kuvista löytyy jotain kauheaa, ja leikkaus ei vaan riitä, tulee kaikkea muutakin hoitoa...
Tää vetää kyllä voimat ihan pois...
Hetkellisesti ajattelee että voitan tän taistelun, nujerran mokoman syöpäläisen, olen vahva.
ja seuraavassa hetkessä oot pelko perseessä, ja mietit lapsia, miestä. Omaa elämää... Mitä pitäis tehdä, mitä olis pitäny tehdä...

Mutta nyt taas odotellaan tuo melkein kaksi viikkoa ja alan miettimään millä mennä ja tulla Helsinkiin.
Magneettikuvaus kestää 30-60 min ja tulokset siitä tuolloin 25.6.
Argh!!

Äh, kaksi, siis kaksi lehtimyyjää soittanut tänään 09-numerosta... Odottelen soittoa joo siltä suunnalsta, mutta molemmilla kerroilla kun sydän hyppää kurkkuun ja luulet saavasi jotain tietoa omasta kohtalosta, niin mitä? Olis Aku Ankkaa tai Hyvää terveyttä tarjolla. Toi Hyvä Terveys oli jo jotain karmaa...
En tilannut kumpaakaan...

Helpottunut olo jatkuu :)
Nyt odotellaan laikkauspäivää kuin kuuta nousevaa, ja tietysti reilu vuosi sitten ottamani naisten syöpävakuutus kiinnostaa... Mikä onkaan heidän päätös? Hätäpäissäni lähetin hieman vajavaisen hakemuksen, mutta luulisi sitten pyytävän lisäselvitystä. Lääkärien lausunnot meni kuiten kopiona, kai heillä on joku joka ne suomentaa latinasta...

Olen lueskellut muiden nuorten (20v-38v) syöpäpotilaiden kertomuksia, ja itsellä on tässä vaiheessa kaikki hyvin, mutta mikään ei sano, että löytyy vielä vaikka mitä, ja mistä vain. On sen verran koskettavia kertomuksia ihmisltä tästä samaisesta syövästä... Ja kuinka ja missä vaiheessa se on ilmennyt.

Ilmoitin itseni Kymenlaakson syöpäyhdistykselle vapaaehtoistyöhön, kun tää kaikki on ohi, sen verran itseäni kosketti koko homma, että jos vaan joku samassa tilanteessa tarvitsee juttukumppania, apua arjessa tms. niin autan. Itsellä kun ei ole kipuja, jos selkää ja lonkkia ei oteta huomioon, mutta koko ajan olen sitä mieltä, ainakin toivon, että se johtuu vaan selän nikamaongelmasta ja vinosta kehosta.
On vaan joku "syöpäläinen" kohdunsuulla/kohdussa. Olisi edes perhosia vatsassa, vaikka kyllä tää jo niitäkin alkaa aiheuttaa... Kaikki jännittäminen ja miettiminen. Ei mitään oireita. Näkyvät oireethan tulevat vasta jos leikkauksen jälkeen todetaan, että tarvitsee sädehoitoa tai muuta. Jos todetaankin, että poistetusta osasta kuiten lähtee jotain jäänteitä johonkin suuntaan.
Itsellä oireet tosiaan tässä kohtaa on henkisiä.
En saa nukuttua, melatoniinin voimin jotenkin saa yöheräämiset aika lyhyiksi.
Miettii ja miettii, ajatukset kulkee ihan omia raiteitaan.
Unohtelen asioita, mihin laitoin jotain, pitikö mennä johonkin ja monelta.
Tulee "ei kiinnosta" ajanjaksoja, huomaa tuijottelevansa johonkin tyhjyyteen.

Tänään on toiseksi viimeinen päivä nykyisessä työssä, ja aika astua uusiin kuvioihin ensi viikosta ;)

Vihdoin viimein Gynen erikoislääkäri soitti minullepäin. Viipalekuvassa ei toisaankaan näy nyt ainakaan mitään etäpesäkkeitä. Joten lähete lähti Hyksiin naistenpolille ja sinne nyt sitten jäädään odottelemaan aikaa. Ja mikäli vain kohdun osapoisto on heidän mukaansa mahdollinen, se tehdään. mutta lopullisen päätöksenhän tekee sitten leikkaava lääkäri, viimeistään leikkauspöydällä.

Näitä vastaavia tehdään suomessa vain reilu 10 kpl/vuosi ja nyt olisi tarkoitus lähteä sille tielle.

Helpotuksen huokaus kun lääkäri kertois asian. Kyseli perusasiat puhelimessa, monta synnytystä, miten (itsellähän ensimmäinen normaalisti ja toinen hätäsektiolla), muita vatsan alueen leikkauksia; ei, Mitään lääkitystä; ei... Eli "olet perusterve"... Hmmmm. No siitä voi tässä kohtaa olla montaa mieltä :)
Ja aika tulee yleensä melko pian, joten taas odotellaan. Mutta paremmilla mielin.

Ihana viikonloppu takana. Ystävän synttärijuhlat lauantaina ja muutenkin ajanviettoa Lahdessa. Tänään rakkaan ystävän lasten synttärijuhlat.
Nyt illala taas kuiten pelko alkaa kaivertamaan sisuskaluja kun selkää ja lonkkia särkee. Toivottavasti se lekuri soittaa huomenna ja aika Helsinkiin tulee mahdollisimman nopeasti, pääsisi tästä epätietoisuudesta ja siitä että miettii koko ajan kuinka se leviää yms... :(
Parempi vaan mennä nukkumaan niin tulisi nopeammin sitten huominen...

30.5. to päivä ennen viipalekuvaa... Hermo kireellä, itkettä ja ahdistaa :/ Oma yleiskunto on hermojen takia ihan alhaalla, mutta kahvakuulaan menen. Ja siellä huomaa kyllä kuin ei vaan jaksa kuten yleensä. mutta sai ainakin tunniksi muuta ajateltavaa. Koko päivän ollu selkä ihan kipeä, ja tietysti sitä ajatteli että siellä se leviää.

Päivällä kävin Jukan hoidossa, lämmintä kättä ja uskoa tulevaisuuteen. Ja se lämpö ikäänkuin levisi koko alakehoon ja tunniksi hävis kaikki kivut. on se jännä :)

Illalla klo 22 piti juoda 0,5l satsi jodijuomaa, varjoainetta suolistoon... Näkyy sitten kaik muutokset. Onneks sain rakkaan kotiin jo tänään <3 ja mukaan huomenna kuvaukseen. Tosin ystävä oli lähdössä mukaan jo, että yksin ei olisi tarvinnut mennä.
Päivä loppui siis hyvin ja illalla sai sellasen nauruhermokohtauksen että kesti jopa puolisen tuntia, ei meinannu loppua ollenkaan. Kaikki viikon jännitys kai laukes, ja tajusin, etten ollut nauranutkaan oikein koko viikkoon.

31.5. pe. aamu alkoi hyvällä tuulella, mutta jännittää...
Puoli litraa taas jodia naamariin ja 9.30 aika Kuusaalle. Hoitaja on ystävällinen ja kyselee ja rohkaisee.
Tippa käteen josta menee vielä suonistoon varjoaine. Kuvauslaite on rengas. ei siis umpiputki, joksi sitä luulin. Kilpirauhasen ja rintojen päälle suojat ja sitten kuvataan. Varjoaine lähtee suoneen ja lämmittää hetkessä koko kehon. Ja tunne on tosiaan kun pissais housuun, kuten hoitaja kuvaili. lämpö tuntuu myös kurkussa. Voin kuvitella kuinka joku voi saada paniikkikohtauksen siinä maatessaan ns. putkilossa ja kehossa tuntuu tuntemuksia jota ei todellakaan siihen kuulu.
Mutta nopeasti ohi, n. 10-15min.
Ja unohdin pyytää sairaspoissaolo-lapun töihin. Mutta olkoot, muistin sen Veturissa.

Prismassa, Veturissa ja autossa kyttään puhelinta hulluna ja se EI VAAN soi. Gynen pitää soittaa ja kertoa, muuten olen koko viikonlopun ihan epätietoisuudessa ja paniikissa. Ei soi...
Klo 15 alan soittelemaan itse sairaalaanpäin, vaihde josta yhdistää päivystykseen kun naistentautien poli on jo mennyt kiinni, tiedän perjantaisin klo 13.30.
Päivystyksessa vastaa ystävällinen hoitaja ja jolle selitän tilanteen ja varmaan kuulee kauhun äänessäni. Lupaa kysyä päivystävältä lääkäriltä jos hän katsoisi lausuntoa jonka röngtenlääkäri on tehnyt, gyne on jo lähtenyt kotiin. Mutta ei lupaa mitään, yleensähän lääkärit eivät toisten lääkäreiden asioihin kai puutu, ja koska kyseessä on erikoislääkäriltä toiselle tarkoitettu keissi.

No, mennään remonttia tekemään ja ajattelin alkaa hiomaan kittauksia, kun puhelin soi, tai tärisee, äänet ovat olleet hävyksissä viikon, mutta uuden puhelimen hankinta ei ole prioritetti nro1 tosiaankaan.
Hoitaja soittaa ja kertoo lääkärin katsoneen lausuntoa ja "voit nukkua rauhassa, etäpesäkkeitä ei ole näkyvissä" Kädet tärisee ja jalat menee ihan veltoksi ja itku pääsee helpotuksesta.
"mutta odottele vielä sitten gynen ilmoitusta ja jatkotoimenpidesuunnitelmaa" No tietty. jatkot on kuitenkin Helsingissä, mutta jos selviä oikeasti kohtuleikkauksella, eikä etäpesäkkeitä ole, niin sädetykset yms. jää ilmeisesti pois. Huoh!

Mieli virkeänä loppupäivän. Kotona grillausta ja saunomista rakkaiden kans. <3